Väsyttää...

Typykkä könysi puoli kahdelta aamulla vuoteeseemme ikkunaa takovan kaatosateen säikäyttämänä. 160cm on liian vähän kahdelle isolle ihmiselle ja yhdelle poikittain nukkuvalle 120-senttiselle. Tosin neidin saapuminen katkaisi hyvin epämiellyttävän unen, johon liittyi kummituskartano ja Shemar Moore (joka ei todellakaan ollut hyviksen roolissa). Yleensä en muista uniani, mutta tämä oli niin ahdistava, että on jäänyt tahraksi ajatusteni taustalle, kummittelemaan haaleana muistikuvana kun mieleni ei täyty "käyttöajatuksista".


Aamulla heräsimme äänekkääseen linnunlauluun. Taivas oli yhä pilvessä, mutta sade oli lakannut, ja keittiön mittari näytti kunnioitettavaa kolmea lämpöastetta. Ja me muka Etelä-Suomessa? Tosin Lapissa oli kuulema tullut viikonloppuna lunta. 


Päiväkotimatka meni kastematoja väistellen. Raukkaparat olivat paenneet hukuttavaa vesitulvaa päätyäkseen autojen ja polkupyörien alle. Me sentään pompimme pitkin asfalttia yrittäen olla osumatta. 


Tytär keri yön tapahtumista pitkän tarinan nimeltä Sadehirviöiden tuho. Olisipa ollut nauhuri mukana.


Paluumatkalla löysin pienen auringon tienpientareelta.

Ja kotona odotti tee keittäjäänsä ja blogi, joka on saanut ensimmäisen virallisen lukijansa. Kiitos kovasti, LadyBug.