tiistai 23. elokuuta 2016

Lisää eleveniltä ❤

Elevenin paketit tulivat ❤

Enää en muista, mikä tuli minkäkin kanssa samassa lootassa, joten tässä koko satsi.



Ostin uuden siveltimen korostuksia varten. Tämä söpöliini oli pinkki, sopivan kokoinen ja huokea, ja käyttökokemuksen mukaan oivallinen ostos.

Etsin jatkuvasti sitä oikeaa, mitä primereihin tulee. Parin testikerran jälkeen Revlonin primer on vaikuttanut ihan kelpo kamalta. Lisäpisteitä miellyttävästä levitystuntumasta. Aamun aloitus pehmeällä naaman paijailulla on todellista arjen luksusta.


Ihastuin Madaran detox-naamioon, joten olihan se kuoriva kaveri myös hankittava. Näiden yhdistelmä sai leukani ihonalaiset muhkurat nousemaan yön aikana tyhjennettävään kuntoon, mihin mitään tökötti ei ole aiemmin pystynyt. Eli tehokas parivaljakko, mitä epäpuhtauksiin tulee.


Sivellinsaippuaksi. Tarvitseeko eritellä tarkemmin? Ja ehkä saisin sen halvatun muovimunan puhtaaksi, jos mulla on saman sarjan putsari.


Tätä on kehuttu niin, että pakkohan se oli. Mary-Lou Manizer on liian monen kauneusbloggaajan hg-tuote, että olisin voinut jättää tuotteen ostamatta.


NYXin Lip Lingeriet ovat käsittääkseni melko uusi tuote. Nestemäinen, mattapinnan jättävä huuliväri, josta löytyy monta erilaista nudesävyä. Tutkin aikani swacheja googlella, ja päädyin sävyihin 3 ja 6.


Melko samanlaiset sävyt, kutonen on vain hitusen tummempi.


Ikuisuusrakkauteni NYX soft matte lip cream. Tällä kertaa mukaan tarttuivat sävyt Amsterdam ja Istanbul.

Primervalikoimani kaipasi kovasti sävyä korjaavaa versiota. NYXin STUDIO PERFECT PHOTO-LOVING PRIMER löytyy kolmessa eri sävyssä. Itselleni kotiutin violetin version, jonka pitäisi heleyttää sameaa ihoa. Tästähän löytyy myös vihertävä, joka häivyttää punaisuutta ja väritön, joka tasoittaa ihon pintaa ja pieniä juonteita. Testituloksia tiedossa kunhan kerkiän.

Myös Cesarshopilta tuli paketti, mutta siitä myöhemmin.


torstai 18. elokuuta 2016

Eleven.fi eli pakettipäivän hurmaa

Tämän postauksen kuvat ovat nököttäneet puhelimellani jo muutaman viikon, mutta aikaa jutun kirjoittamiseen ei ole tuntunut riittävän. Instagram on niin paljon nopeampi... Hyvin alkaneen työaamun katkeaminen massiiviseen paniikkikohtaukseen kuitenkin pakotti kotisohvan pohjalle, joten ajattelin tehdä jotain muutakin hyödyllistä kuin neuloa.
Eleven.fi on pohjoismainen, erittäin laajan ja laadukkaan valikoiman omaava yritys. Jos et jotain tarvitsemaasi täältä löydä, syön hattuni. Tai nykyolosuhteissa huivini.

Tilausta tehdessäni sivuilla oli tarjous Pixin tuotteista, ja koska olin kuullut merkistä kehuja muista blogeista, pitihän sitä testata.

"Pixin perusajatus sekä värikosmetiikan että ihonhoidon saralla on sama: tehdä tuotteita, jotka ovat nopeita ja helppoja käyttää ja joiden kasviperäiset ainesosat ovat laadukkaita ja vaikuttavia. Brändin tuotteet toimivat apuna silloin, kun aikaa ja unta on liian vähän".



Mustan silmämeikkikynän sain kaupanpäällisenä.

Pixi Endless Silky Eye Pen

Silmämeikkikynä, jonka geelimäinen koostumus soveltuu meikkiin kuin meikkiin. Pixi Endless Silky Eye Pen on pigmenttinen ja intensiivisen tuloksen tuova kynä, jota voi myös häivyttää pehmeämmän rajauksen aikaansaamiseksi.
Koko: 1.2g


Kasvovedestä ei olekaan yksittäiskuvaa, tässä keskellä muiden merkin tuotteiden kanssa.
Tuote on tällä hetkellä loppu elevenin varastosta, mutta tuskin kauaa.

Pixi Glow Tonic

Kevyesti kuoriva kasvovesi kuivalle ja ikääntyvälle iholle. Ihana, ginseng-uutteella ja fruktoosilla tehostettu koostumus, joka saa ihon säteilemään! Pixi Glow Tonic sisältää myös aloe veraa, joka rauhoittaa ja hoitaa ihoa. Alkoholiton kasvovesi sopii kaikille ihotyypeille (myös herkälle iholle).
Koko: 250 ml


Seuraavaksi kehuttu kosteusseerumi. Ainoa miinus tälle nestemäiselle kullalle on kehno pakkausvalinta. Tuote on niin täyttä tavaraa, ettei tahdo tulla ulos pipetin avulla.

Pixi Hydrating Milky Serum

Pixi Hydrating Milky Serum on ravitseva seerumi, jonka silkkisen kevyt koostumus hoitaa kasvojen ihoa tehokkaasti. Ruusu-uutetta, jojobaöljyä, aloe veraa sekä glyseriiniä sisältävä seerumi kosteuttaa ihoa ja saa sen tuntumaan pehmeältä.
Koko: 30 ml

Tämä oli pakko ottaa ihan vain Ostolakossa-blogin Virven suosituksesta. Hormonitoiminnan sotkeutumisen vuoksi naamani on alkanut tunkea epäpuhtauksia pahemmin kuin teininä ikinä, mutta samalla kaipaa heleytystä ja tasapainotusta. Käytän ensin madaran naamion loppuun, sitten pääsen varmistamaan, lunastaako tämä lupauksensa.

Pixi Glow Mud Mask

Pixi Glow Mud Mask on ihoa aktivoiva ja heleyttävä naamio, jonka runsaasti mineraaleja sisältävä koostumus imee iholta rasvaisuutta ja epäpuhtauksia. Energisoivan naamion kaoliini ja merisuola puhdistavat ihoa samalla kun ginseng ja aloe vera auttavat tasapainottamaan sitä.
Koko: 30 ml

Toisessa paketissa tuli tehopari, jonka olen valmis ottamaan vaikka hautaan mukaani.


Pikkuinen, vain hitusen vanulappua suurempi sininen ihme on Foreo Luna Play.
Harmi kyllä, oma kappaleeni oli ns.maanantaiversio ja tyhjeni akusta jo reilun viikon käytöllä. Kiitokset elevenin asiakaspalvelulle, sain uuden kappaleen vanhaa vastaan. Näissä Play-versioissa ei ole latausmahdollisuutta, vaan virta riittää 100 minuutin mittaiseen käyttökertaan. Hiljainen, mutta tehokas värinä yhdistettynä normaalisti käytettyyn puhdistusaineeseen tekee ihmeitä. Jos naama alkaa kukkia alkuvaiheessa, älä säikähdä. Värinä nostaa ihon epäpuhtaudet pintaan, jolloin ne pääsevät poistumaan. Tilanne ei ole pysyvä 😊



Pintaan nousseiden epäpuhtauksien nujertamiseen taas tämä pullo on täyttä timanttia.
Mario Badescu Drying Lotion on hyvästä syystä lempinimeltään The Problem Solver.
Pumpulipuikolla pyydystetään hitunen pohjasakkaa, tupsautetaan ihoon ilmestyneen möykyn päälle ja mennään sänkyyn näkemään kauniita unia. Monesti jo yksi käsittelykerta riittää hävittämään patin, mutta viimeistään kolmas kerta on toden sanonut pahimmillekin möykyilleni.
Joskus tekisi mieli vain levittää tätä koko kasvoille... Silmiä kannattaa kuitenkin varoa, tämä on tujua kamaa.

Tämän tilasin ihan huvin vuoksi. Kyseessä on yksittäispakattu, itseruskettavalla kyllästetty kinnas, joka riittää kertakäsittelyyn koko kropalle. Olen luonnostani asteen albiinoa tummempi, ja aiempi itseruskettava-ihottumani on tänä vuonna tuntunut laantuneen. Kuitenkin ruskettuminen hermostuttaa. Jopa tekosellainen. Olen ollut kohta 40 vuotta maitonaama, ja olen tottunut tilanteeseen. Ehkä uskallan käyttää tämän keskitalvella, kun voin peittää lopputuloksen vaatteilla...

Jotain mieltymyksestäni firmaan kertonee se, että luokseni on matkalla kolme uutta pakettia...


tiistai 9. elokuuta 2016

Instagramin antia

Annoin pikkusormen instagramille, sillä halusin saada huiviviritelmiäni muistiin järkevästi. Pienelle, mutta vakituiseksi muuttuneelle katsojakunnalleni on tullut tavakseni tarjota joka-aamuinen otos paikalliselta dösäriltä. Luonnoksissa odottelee jutut elevenin paketeista ja muutamasta joliepakettien tuotteiden käyttökokemuksista, mutta tuuppaanpa tähän väliin kuvan tästä aamusta, kun vielä muistan mitä naamaani lätkin.

Päässä Wrapunzelin musta T-paitahuivi ja viininpunainen 2-in1.

Naamassa
Pohjustus: Everyday minerals peach primer ja Lumene eyeshadow primer
Meikkipohja: Lilylolo Blondie
Korjailut: Idun peiteväriduo
Posket: MAC Toledo kindergarten red
Silmät: Nyx jumbo eye pencil sävy 619 Rust
Urban Decay XX sävyt gash ja laced
Musta nimetön tussieyeliner
Ripsissä päälletysten Maybelline volume express (myös alaripsissä), päällä Lumene True mystic volume
Kulmat: Lumene kulmavaha sävy 3 blonde
Huulilla elokuun Jolie-boxixta tullut Coleur caramelin Twist&lips-huulipunakynä sävyssä 403