Minna kirjoitti viime sunnuntaina parhaista matalan hintatason meikkituotteista, ja jutusta innostuneena päätin täydentää varastojani
Pretty.fi´n avustuksella.
Olkalaukun puuteri vetelee viimeisiään, ja tällainen väritön mutta mattaava versio on täydellinen meikin korjailuun päivän mittaan.
Essencen
All about matt-kivipuuteri on saanut kehuja käyttäjiltä, ja pikatestauksella tämä 3.69€ kustantava tuote on painonsa arvoinen kultaa. Ei muuta väriä, vain tekee sen mitä lupaakin, eli poistaa kiillon ja pitää sen poissa. Tuotekuvaus lupaa tämän hienojakoisen puuterin pitävän meikin mattapintaisena, luonnollisena ja sileänä. Täydellisenä tyttöjen iltaan 💓
Ainoa miinus vipan puuttumisesta.
Olen yrittänyt viime aikoina opetella poskipunien käyttöä, koska aknen kurittama naamani vaatii peittävän meikkipohjan. Ilman varjostusta, korostusta ja etenkin poskipunaa kasvoni näyttävät tasaisen naamiomaisilta, ilman piirteitä ja sävyjä. En ymmärrä, miten en teininä 90-luvulla tajunnut tasaisen maskin luonnottomuutta, suorastaan muistan valittaneeni, miten poskipunan käyttö saa kasvot näyttämään epäluonnolliselta. En voi selittää asiaa muuten kuin sillä, että koska kukaan ei silloin käyttänyt ystäväpiirissäni punaa, siitä tuli normi. Poskipunan tuoma muutos kasvoihin on niin suuri, että ero muihin tyttöihin oli silmiinpistävä. Kun muut, niin miäkin.
Onneksi nyt on eri tuulet.
Essencen
me&my umbrella--kausipunan sävy 01 You can stand under my umbrella näytti Prettyn kuvassa hieman pinkimmältä kuin luonnossa, enkä onnistunut kuviinkaan pyydystämää sävyä aivan täydellisesti.
Kyseessä on lempeän luonnollinen, aavistuksen vanhaan roosaan (minun mielestäni) vivahtava sävy, jolla ei övereitä taida saada vaikka miten yrittäisi. Äärimmäisen kylmäsävyiselle iholle tämä ei ehkä ole täydellinen, mutta neutraalin tai lämpimän ihon omaava voi mielestäni hyvällä omallatunnolla kokeilla tätä. Täydellinen arkipuna. Eikä 4,09€ hinta todellakaan tuotetta pahenna.
Teen tunnustuksen.
Olen rakastunut.
Nimittäin näihin.
NYXin Soft Matte Lip Creamit ovat kaikkea, mitä huuliväriltä osaan pyytää. Mattapintaisia, pysyviä muttei kuivattavia, herkullisen värisiä ja mikä parasta, vain 7,90€ kappale.
Tämä kolmen sävyn setti kustansi vain 17,90€, joten yhdelle värille jäi hintaa vain 5,97€. Todella hyvät kaupat, etenkin koska en ennestään omista yhtäkään näistä sävyistä. Paketti sisältää sävyt Seoul, Milan ja Prague.
NYXillä jatketaan.
En omista ennestään yhtäkään ripsivärinpohjustajaa. Monet isot bloggaajat hehkuttavat pohjustustuotteitaan, etenkin
Salla kehuu
Diorshow Maximizer Lash Plumping Serumia maasta taivaisiin. Dioriin ei oma lompsa taivu, mutta tämä 8,90€ tuote tuskin minua henkilökohtaiseen konkurssin kaataa vaikkei olisikaan aivan Diorin veroinen. Omaan pitkät, mutta harvat ripset, jotka tosin saattavat juuri pituutensa vuoksi näyttää harvoilta. Eli tuuheutta kehiin! Pidentävillä ei näiden hämähäkinkoipien kanssa tee mitään. Nykyisen ripsienpidennys ja -tuuheutusbuumien keskellä omat haiveneni vaikuttavat varsin vaatimattomilta, mutta en valita.
NYX Cosmetics Big & Loud Lash Primer lupaa luoda sisältämänsä nylonkuidun avulla kauniimmat ja runsaammat ripset. Väritöntä voidetta suditaan puhtaisiin ripsiin 1-2 kerrosta, jonkajälkeen massan annetaan kuivahtaa hetken ennen värillisen mascaran levittämistä.
Minna otti seuraavan ripsivärin
omaan postaukseensa.
Tämä mintun ja mustan sävyinen putkilo on kirjoitushetkellä loppu Pretty.fi´n varastosta, mutta mikäli firmaa yhtään tunnen, on tilanne väliaikainen. Tuote lupaa olla pituutta, dramaattista tuuheutta ja irtoripsimäisen vaikutelman aikaan saava ripsiväri. Jos kaikki lupaukset toteutuvat, on tämä 4,09€ tuote lajissaan todellinen harvinaisuus. Kokemukseni mukaan juuri ripsivärit ovat niitä, joissa halvalla saa harvoin hyvää. Ainakaan näin halvalla. Seuraavat itselläni toimivat tuotteet hupsahtavat hinnoiltaan jo parinkympin pahemmalle puolelle.
Mutta palataanpa itse asiaan:
Jostain höpsöstä syystä olen lisäksi aivan ihastunut putkilon ulkoasuun. Vanha goottiminäni hyrrää onnesta nyöritysten kanssa, ja hei, mustan kanssa mikä tahansa näyttää tyylikkäältä.
Tässä googlessa etsityssä kuvassa näkyy korkin takaosan nyöritys.
Minulla oli aikoinaan melkein samanlainen juhlapuku, jopa decoltéen sydämenmuotoinen aukko löytyi. Harmi, että se päätyi kirpputorille maun (ja koon) muututtua.
Otan tämän, ja edeltäneen pohjustustuotteen testiin, ja postailen tuloksia loppuviikon paikkeilla.
Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä Minnankin jutussa suosittelema Wet´n Wildin
Photo Focus-luomivärin pohjustaja.
UD´n kulttituotteen loputtua olen pyristellyt ilman pohjustajaa käyttämällä hätätilanteessa pohjustajana joko kasvoille suunnattua tuotetta tai NYXin Jumbo Eye Pencil´ejä, joten arvostamani bloggaajan suositus osui hermoon. Ja 7,49€ hinta sisäiseen saituriini.
Täällä on Minnan juttu tuotteesta.
Tahmeahkon, värittömän tuotteen luvataan toistavan värit loistavina ja saavan ne kestämään koko päivän.
Näillä pärjännee taas hetken verran.
Ostin lisäksi myös essencen kynsilakkoja, mutta ne esittelen toisessa postauksessa, jottei homman pituus karkaa ihan käsistä.
Huomasitteko kuvistani, olen saanut kuvaustelttani lopultakin käyttöön :) Yhdistettynä rengasvaloon, joka piipahti jo kalenterikuvauksissa saan toivon mukaan hieman laadukkaampia kuvia omaksi ja teidän iloksi, kunhan opin käyttämään settiä parhaalla mahdollisella tavalla.
Ja keksin, miten saan silitettyä taustakankaan ilman vaurioita....