torstai 30. elokuuta 2012

Viininpunainen setti

Opiskelun ja silmäleikkausten kierteessä on bloggaaminen jäänyt vähän jalkoihin. Ensi viikko vietetään vielä tiiviisti nenä koneessa, laserleikkaus on sentään jo takanapäin. Näkökentän reunat ovat hiukan sumuiset, ja oikea silmä näyttää oliivilta Bloody Mary-lasillisessa, mutta on onneksi jo paranemaan päin.
Neuletöitä on kuitenkin tipahdellut puikoilta tasaiseen tahtiin.
Tässä kuvaa 7veljestä-setistä. Ostin Neulomokaverilta kasan sukkalankoja, ja joukossa oli kaksi kerää tumman viininpunaista seiskaveikkaa, jotka kiljuivat halusta päästä syksysetiksi. Valitettavasti myssy venähti, ja odottaakin nyt pääsyä pyykkikoneeseen toiveena kutistua ihmisen mittoihin. Tämänhetkisestä koosta johtuen mallina toimii tyttären pehmoberhandilainen, joka mittakaavan puutteessa kerrottakoon olevan hiukan yli metrin korkuinen.





Kuten huomaatte, myssy on mallia tarjotin.


Joku on varmaan joskus maininnut, miten vaikeaa omien jalkojen kuvaaminen on. Argh.
Mallineule on muuten Ullasta 01/11, malli Rakkaudella sinun.

Puikoille on näiden jälkeen päässyt kasa tummanpunaista Dropsin Limaa, joka muotoutuu kovaa vauhtia tällaiseksi.
Lisäksi vaatehuoneessa odottaa satsit mustaa ja keltaista lankaa, jotka muuttuvat isoina kahdeksi kappaleeksi tätä. Mulla on ollut ikuinen tarve mustalle hienommalle neuletakille, joka ei ole reikäinen, ja joka on tarpeeksi katu-uskottava toimiakseen mustan sametin kanssa. Ja tuo on niin kaunis malli, että kehtaa kyllä neuloa kahteen otteeseen.

Pari viikkoa sitten palkitsin itseni vaikean kokeen läpäisystä kahdella kerällä unelman pehmeää Kitten Mohairia herkullisen puolukanpunaisessa sävyssä. Niinhän se kävi, että nälkä kasvoi syödessä eikä kaksi kerää riittänyt mihinkään. Puikoilla on näet n.180s muotoutumassa putkihuiviksi, jonka päät aion ommella yhteen tuubihuiviksi, joka leveytensä puolesta peittää pään ja kaulan kuin tummanpunainen pilvi. Tänään tuli kuukauden rahat lisättynä opiskelulisillä, ja pakollisten laskujen jälkeen jäi sen verran tuohta taskun pohjalle, että taidan lampsia Ansuun ja täydentää varastoa.

Perheasioista sen verran, että odotettavissa on yksinhuoltajaviikko. Isäntä lähtee Jos Metsään Haluat Mennä Nyt... - postauksessa nähdyn karvanaamakomppanian kanssa studioon viikoksi, ja minä jään pitämään kotirintamaa kuosissa. Onneksi mummon pieni sininen Opel muutti meille vanhempieni mökkireissun ajaksi, joten kulkuyhteysongelmat on ratkaistu ainakin ensi keskiviikkoon asti.

Mutta tämä täti suksii siivoamaan vaatehuonetta. On aika siirtää kesämekot takariviin, villapaidat etualalle ja käyttämättä jääneet kuteet muovikasseihin ja UFFin laatikoihin.

torstai 23. elokuuta 2012

Laser kutsuu....

Viimeinen silmälääkärikäynti ennen leikkausta on läpikäyty. Kaikki OK, joten meikätyttö painuu laserin alle jo ensi tiistaina. *iik*
Maikka todennäköisesti sanoo huomenna pahasti, kun ilmoitan joutuvani olemaan poissa ensi viikolla sekä tiistain että keskiviikon, ja torstai on etäpäivä. Mutta itse olen sitä mieltä, että olen kurssilla jo niin pitkällä oman aikatauluni puitteitta ettei parin päivän poissaolo vaikuta kovin ratkaisevasti.
Tarkoitus alunperin oli suorittaa @- ja A-kortit, ja nyt porskutetaan jo kaukana AB-kortin syvissä vesissä. Muutama päivä kaukana koneesta saattaa tehdä vain hyvää, kipinä aktiiviseen opiskeluun kun on tahtonut viime päivinä hiukan lipsua ja Facebook peleineen olla ruudussa useammin kuin Excel.
Mutta tämä oli vain pikapäivitys, nyt pikkuneidin nukkuhommia hoitamaan ja sitten itse taju taskuun.


!!!

Oho, 1009 katselukertaa!
Olen järkyttynyt.
Ja ihastunut!

Kiitos ja kumarrus.


tiistai 21. elokuuta 2012

Pääsin läpi AB-tekstinkäsittelyn kokeesta.
Ensimmäisellä kerralla.
Insinööritason koe.
Koe, jota kaksi atk-alan ammattilaista viereisillä koneilla on tahkonnut viimeisen viikon, huonolla menestyksellä.

!!!!!!!!!

Että siitäs saitte, äijät


maanantai 20. elokuuta 2012

Arvontaa...

...ei tosin minun blogissani. Vanquish Rakkaus Kynsiin-blogista arpoo ihanan paketin kynsikoristelun ja kaikenmoisen tilpehöörin ja söpöstelyn ystäville. Käykäähän kattomassa.

Punainen bilemeikki

Eilinen meni niin tehokkaasti toipuessa, etten muistanut lainkaan meikkikuvien jakoa.

Silmissä siis Grimasin tummanpunainen luomiväri nro 545, joka sointui somasti tumman viininpunaisiin kynsiini. Valitettavasti minulla on taipumus häivyttää silmämeikkini hengiltä, mikä on klubimeikeissä vakava puute. Varjostuksena diorin nimettömäksi jääneestä paletista keskimmäinen musta väri, jossa on lievä hopeinen glitteri. 
Pitää oikeasti alkaa opetella silmämeikkikuvien ottoa. Ainoa kuva, jossa luomivaon varjostukset näkyivät kunnolla, oli paitsi tärähtänyt, myös oivallinen muotokuva korvastani. Apukuvaajat kunniaan...
Tässä leveä siipirajaus mustalla Wet´n Wildin nestemäisellä eyelinerillä.Pyydän anteeksi kamalaa kuvanlaatua. Yrittäkääpä itse kuvata kamera toisessa kädessä ja käsipeili toisessa kädessä. Jos joku tietää paremman keinon nähdä, mitä kameran näytössä näkyy samalla kun yrittää saada järkevännäköistä ilmettä ja katsetta kameraan, saa kertoa mullekin...
Tässä ripsari, geelirajaus sisäluomessa ja nimettömiksi jääneet, huuto.netistä ostetut irtoripset. Jotka pysyivät silmissä just niin pitkään, kunnes laitoin lasit päähän. No, ehkä noita irtolisäkkeitä kerkiää käyttää leikkauksen jälkeenkin, ne ja lasit kun eivät samaan päähän mahdu.          


lauantai 18. elokuuta 2012

Koulua ja kosmetiikkaa

Ihan ensimmäiseksi pyydän anteeksi käpälästä karannutta postaustaukoa. Aloitin viime viikon maanantaina ATK-kurssin kouvolan aikuiskoulutuskeskuksessa, ja päivät ovat niin täynnä, etten ehdi kotona istua oman koneen ääreen laisinkaan. Ja joinakin päivinä, kun on tuskanhiessä vääntänyt AB-korttitasoista tekstinkäsittelyä kahdeksan tuntia, ei kotona halua nähdäkään koko toosaa. Paitsi ehkä verkonpainona.
Kurssi alkoi alkeista, ja porukka painelee omaa vauhtiaan. Pari kurssilaista työstää vielä tekstinkäsittelyn alkeita, minä kahden muun kanssa kiroilemme jo AB-korttitasoisten tehtävien kanssa. Jotka sivumennen sopisivat loistavaksi kidutusmuodoksi kaikille ei-insinööreille. Näen jo painajaisia makroista.


Eiköhän tuo riittänyt marinapuolesta.

Tänään pääsen pitkästä aikaa kavereiden kanssa ulos. Tuttu lepakkopariskunta on viimeinkin saanut rippumaortensa samaan tapuliin, ja tuparit ovat tiedossa iltasella. Typykkä lähti mummilaan poimimaan mustikoita ja juoksuttamaan isovanhempia, ja me vanhemmat pukeudumme mustiin ja hyppäämme dösään. Matkaeväiksi karpalolonkeroa, lepakkokoristeita (ilmoitan olevani aivan syytön, ne olivat isännä idea...) emäntien toivoma irtokarkkisäkki ja hilpeä mieli. Ja setan syysbileiden arpajaispalkinnoksi kaksi kaulakorua made by Thuleia.
Ja sateenkaarisukat, mikäli ehdin tehdä viimeiset 10cm kynsienlakkaamisen, pyykinpesun ja meikkaamisen välissä.

Kynsillä O.P.In Bastille my heart, kuva netistä koska kynsinauhat ovat niin sotkussa etten kehtaa niitä kuvailla...




Illan meikissä tulee olemaan myös tummanpunaista, mutta siitä laitan kuvia myöhemmin. Siinä vaiheessa, kun saan itseni valmiiksi, aikaa jäänee tasan pysäkille kiiruhtamiseen.

Pitäkää kivaa, rakkat harvat lukijani. Minä ainakin aion.


lauantai 11. elokuuta 2012

Kyl sit miekii...

Syksyn Sny-kierrokselle tuli kutsu. Tietysti ilmoittaudun mukaan. Nappilinkkiä en onnistunut liittämään, ohjeesta huolimatta, mutta kai se käy näinkin.


keskiviikko 8. elokuuta 2012

Koulua, vaihteeksi

Voiko sanoa vaihteeksi, kun oppilaitoksen penkkiä on kuluttanut viimeksi 10 vuotta sitten?
Autokoulua ei lasketa.
Eli aloitin maanantaina kuukauden rupeaman Kouvolan Aikuiskoulutuskeskuksessa tietotekniikkakurssilla. Ajassa pitäisi saada tahkottua tietokoneen A+@-ajokortit, ja mahdollisuuksien mukaan myös AB-kortti, tai ainakin mahdollisimman paljon siitä.
Oppilaiden taso on vaihteleva, ja ainakin minä vietin suurimman osan eilistä pelaten Angry Birdsiä samalla, kun muut opettelivat luomaan itselleen sähköpostitilit.
Tänään on aiheena ollus Word, ja on ollut mukava huomata, ettei kaikkea tiedäkään. Työskentelyyn tulee heti lisää mielekkyyttä, kun joutuu oikeasti miettimään jotain. Kåäytänhän minä kotona tekstinkäsittelyä viikoittain, mutta OpenOffice eroaa Wordista monessa pienessä, mutta ratkaisevassa jutussa. Valikoita saa selata edestakaisin pientäkin korjausta tehdessään.
Koulutus osui oivalliseen saumaan, koska minulla on 20.8 työhaastattelu. Pohjois-Kymen Näkövammaliitto etsii sihteeriä. Ilman kurssia duunin saaminen olisi ollut tosi epätodennäköinen asia, mutta nyt alan suhtautua asiaan jo varovaisen toiveikkaasti.
Mutta koska kirjoitan tätä koulun koneella, ja ruokatunti loppui juuri, sanon heiheit ennenkuin saan Opettajasedältä sanktioita :)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Viikon ilonpilkahduksia

Mie saan ne ponkkarille!!
 Tästä pääsee katsomaan pehkohistorian. Ehdottomasti suklaan arvoinen saavutus :)

Taas yksi kassikäsityö valmistui. Polvisukat itselle Regia Lace´sta.

Natsa suussa. Kurkunsellainen.

Parvekepicnic.

Koulu kutsuu huomenaamuna. Tosin vain kuukaudeksi. Mutta pääsinpähän fiilistelemään Tiimarissa :) Kuka muistaa My Little Pony-hajukumit huutaa HEP!

Tyttösukat äidilleni. Et lue blogiani, mutta oikein hyvää syntymäpäivää! Etkä näytä päivääkään yli 58-vuotiaalta.