keskiviikko 9. joulukuuta 2015

9.12

Viimeinen aamuvuoro tällä viikolla. Työpäivä meni vanhan kaavan mukaan, tosin eräs maahanmuuttovastainen paikallinen kävi avautumassa huomattuaan, että kävin avaamassa oven muutamalle viereisen liiketilan pakolaisapuun. Avain on siis meillä, koska molemmat puljut ovat SPR´n alaisia. Asiasta selvittiin ilman ruumiinvammoja, vaikka moinen asennevammaisuus miltei saikin minut lentämään punaniskan silmille. Eipähän ollut ihan tylsä päivä. Kotiinlähtiessä sain juuri turvavyön kiinni, kun paikallisella koululla musiikinopettajana työskentelevä ystäväni soitti, ja kysyi saisiko tulla meille viettämään pari tuntia. Minä sain color maskin levittäjän, kaverini sai nutturankasaajan ja molemmat saivat mukavan päännollauksen juoruilun ja käkättämisen merkeissä. Ystäväni johtaa musiikkiluokkien joulukonsertin kuoroa, ja on varsin liikunnallinen ihminen, joten menossa mukana pysyvän valkkinutturan vääntämisessä meni tovi. Ja annoinpa samalla muutamia meikkejä kiertoon.

Mutta kalentereihin.


Bloggaajakalenterista tuli jotain aivan ihanaa! Sara la Fountain´in Acorellen kanssa luoma tuoksu, joka on kuin karkkikaupan, konditorian ja kukkaniityn yhdistelmä. Miten jotain näin herkullista on voitu saada aikaan?
Tosin nuhanenäisenä ja malttamattomana suihkaisin tätä ranteisiini, ja muistin vasta sitten laittaneeni aamulla aiemmin saamaani Viva la Juicya. Jopa minun tukkoisella nokallani havaittiin, ettei yhdistelmä toimi. Tyydyn tämän päivän nuuskimaan pullon suusta ja laitan tätä huomenna iltavuoroon puhtaalle iholle.
Tämä bloggaajavaihtokalenteri on ollut loistava asia tavalla, jota en tullut etukäteen ajatelleksi. Olen aina ollut enemmän raikkaiden ja sitrustuoksujen ystävä, ja vanhasta tottumuksesta olen etsinyt uudetkin tuoksuni samasta tuoksuperheestä. Nyt olen saanut jo kolme makeaksi luokiteltavaa tuoksua, ja olen hämmästyksekseni huomannut pitäväni niistä ainakin kahdesta. Juicy Couturen Hollywood Royalia en ole vielä testannut. Vielä minusta hyvä sekakäyttäjä tulee, mitä parfyymeihin tulee. Sitten pitäisi vielä opetella pitämään myskistä, niin alkaisi olla koko repertuaari hallinnassa.


Mutta mitä tuoksuihin tulee...
Jo paketin ajatelma toi pahat mieleen.

Niinpä niin. Kohta alkaa olla koko sarja täynnä. Eli green tea-sarjan vartalonkuorinta. Olenko ilkeä, jos annan nämä jollekulle joululahjaksi, vaikka itse inhoan tuoksua? Saattaahan lahjan saaja pitää tästä kovastikin. Tietäisipä etukäteen.


Huomenna ensimmäinen iltavuoro. Toivottavasti en sössi mitään, muistan laittaa ovet lukkoon lähtiessä ja hoitaa kassan laskun.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti