Haaste

Muuttolintuja syksyllä-blogin suloinen Joanna pyysi lukijoitaan miettinään allaolevaa listaa.

1. Mitkä ovat viisi suurinta pelkoa elämässäsi?
2. Mitkä ovat viisi suurinta tavoitettasi tässä elämässä?
3. Millaiseksi ihmiseksi haluaisit tulla?

1. Pelkään olevani ihan tavallinen ihminen. En tarkoita sitä, että haluaisin olla mikään wannabee-yhtäänmikään, vaan haluan olla ihminen omilla ansioillani, taustaan sulautumaton, mieleenjäävä ja olemassa oleva, omilla ansioillani, huolimatta siitä missä olen töissä, kenen lapsi olen tai missä asun.

Pelkään arvaamattomasti käyttäytyviä ihmisiä. Se on oikeastaan ainoa fobiani. Okei, pelkään minä korkeita paikkojakin, koska en osaa lentää. Ja syvää vettä, koska en osaa uida. Mutta ne ovat vain kaihtamisen aiheita. Olen lentänyt koneessa etelään, ja olen ollut risteilyillä. Joten niiden asioiden kanssa kyllä pärjään. Mutta en mieleläni käy baareissa, koska vahvasti humaltuneet ihmiset saavat minut hermostuneeksi. Kaupungilla liikkuessa tulee välillä päätettyä, etten menekään tiettyyn osaan kahvilaa, tai kierrän kaupan hyllyt vastakkaisesta suunnasta, koska paikallisten hoitokotien asukkaat/asiakkaat ovat liikkeellä. Kaupungissani olisi jatkuva pula hoitohenkilökunnasta, myös kouluttautumattomasta, mutten voi hakea paikkaa, vaikka olisin hoitomyönteisempi luonteeltani (mitä en ole), sillä tunnustan suoraan, että työtehoni kärsisi vakavasti autistien ja muiden paikkakunnan hoitolaitosten ja asuntoloiden asiakkaiden kanssa. Ei sellaisesta hoitajasta ole hyötyä, joka vierastaa asukkaita.

Pelkään menettäväni perheeni. Kuolemalle, muistisairaudelle, huumeille, mielenterveysongelmille, avioerolle....

Pelkään menettäväni näköni. Kuten aiemmin blogiani lukeneet tietävät, silmäni leikattiin tämän vuoden aikana yhteensä kolme eri kertaa. Entisestä -16 ja -19 -voimakkuuksista päästiin tasan nollaan. Eli edessä on hyvällä säkällä 20-30 vuotta ilman laseja, ennenkuin ikänäkö pakottaa lukulasien käyttöön.

En ole koskaan nähnyt hyvin. Rakkaimmat harrastukseni ovat kaikki hyvää näköaistia vaativia. Tasan ei mene nallekarkit, muusikkomieheni kärsii kuulonalenemasta, ja pelkää päätyvänsä keski-ikään mennessä kuulolaitteen käyttäjäksi. Näön menetys olisi hänelle vaikeaa, muttei täydellisesti elämänlaatua tuhoavaa, kuten minunkin elämääni lähinnä vain hankaloittaisi kuulon menetys. Heinäsirkan siritys, lintujen laulu, lapseni ääni ja musiikin kuuntelu ovat tärkeitä, mutta ilmankin pärjään. Mutta minulle ei olisi elämää, jos en voisi lukea, tehdä käsitöitä, katsella kauniita asioita tai nähdä tyttäreni ja mieheni kasvoja.

Pelkään jääväni toimettomaksi ja tarpeettomaksi. Olen ollut eläissäni kolme viikkoa palkkatöissä. Työkokemusta on kertynyt vuosien mittaan harjoitteluissa ja työkokeiluissa, mutten ole koskaan tuntenut olevani osa työyhteisöä ja sitä kautta toimivaa yhteiskuntaa. Haluan kantaa korteni kekoon sekä ammatillisessä että elättävässä mielessä. Vajaan kymmenen vuoden työelämässä olemattomuuden aikana olen saanut aikaan sivukaupalla tekstiä ja kymmeniä neuleita, joten toimeton en ole ollut. Työtön vain.

2.Suurimmat tavoitteeni.

Tahdon saada taloudelllisesti turvatun elämän. Eli töitä. Tai lottovoiton. Molempi parempi. Sellaiset kuukausitulot, ettei tarvitsisi olla huolissaan. Tai joka kuun lopussa käyttää säästötiliä, jolle taas rahan tullen siirrän edellisellä viikolla ruokakauppaan käytetyn summan.

Tahdon olla onnellinen ihminen. Tahdon olla tyytyväinen saavutuksiini. Tahdon saada tekstejäni julkaistuksi muuallakin kuin blogissa. Tahdon saada tukkani taas pitkäksi. Ilman pidennyksiä...

Tahdon keksiä parempia tavoitteita.....

3.Millaiseksi ihmiseksi haluan tulla?

Onnelliseksi

Työllistetyksi

Aikuiseksi (sitten joskus, kun ei enää huvita laittaa kirkkaanvihreää kynsilakkaa jakkupuvun kanssa töihin)

Tasapainoiseksi

Mummoksi (mutta ei vielä kahteenkymmeneen vuoteen, jookos?)

Ja tahdon tulla kissanomistajaksi. Sitten joskus. Ehkä se onnistuu sitten mummona.