Tätä kirjoittaessa ajastuksiin Itä-Suomen lämpötilat pysyttelivät sitkeästi hellelukemissa. Kun aivot sulavat eikä ulos voi lähteä akuuttien palovammojen uhalla, tekee mieli pelleillä. Ehkä olen lukenut liikaa Viilankantolupaa ja Petran värihulluttelut toimivat alitajuisina katalyytteinä, tai sitten olen vain paistanut pääni kuten isäntä asian ilmaisi naamani nähtyään. Oli miten oli, tehkää itse päätelmänne.
Silmät auki ei suuremmin näy väriä.
Argh. Miksi huonot häivytykset huomaa vasta kuvista, eikä itse kuvanottohetkellä, jolloin asia olisi vielä korjattavissa. Luomivaon Tree of Life jäi selkeäksi viiruksi, vaikka peilissä häivytys väitti onnistuneensa. Pah.
Liikkuvalla luomella Fauna ja sisänurkassa valopilkkuna mintunsävyinen Evergreen.
Olisi sittenkin pitänyt rajata yläluomi. Ripseni ovat hankalat sekä pituutensa että jäykkyytensä puolesta, eikä ripsiväriä tahdo saada tyveen saakka.
Muistiinpano mentaalipäivyriin: värjää ripset. Lähikuvan kalpea tyvi on aika ällö.
Olen aina vierastanut vihreää silmämeikissä, koska silmäni ovat selkeästi oliivinvihreät. Näin kuitenkin näytän saavan mukavan ruskeat silmät, kun kirkkaampi luomiväri häivyttää iiriksen omaa sävyä.
Lopputulos ei kuitenkaan kuvissa ole yhtä hurja kuin luonnossa. Pitää ruveta leikkimään väreillä useammin.
Sävy 13 on täydellinen Miss Piggy-puna. Vaati hiukan kerrostamista, mutta muuten taattua laatua.
Ihana silmämeikki! Vihreä toimii aina. :)
VastaaPoista