Vuosirenkaat lisääntyy

Tänään klo 13 tipahtaa mittariin taas yksi lukema lisää.
Kiitos flunssan olo tuntuu vuosikymmenen vanhemmalta.
Harmaat hiukset lisääntyvät.
Houkutus koko pehkon värjäämisestä hopeiseksi lisäänty sekin.
Puikoilla miljoona työtä, mikään ei valmistu.
Mies antoi lahjaksi mustikkasuklaata <3

Vuosisata ihmisikää

Äidinäiti täytti pyöreitä. Kuvasta on 80 vuotta, mutta väliäkö hällä?

Shokkiväripohdintaa

Viime kirjoituksessa pohdin harmaantumista, ja sen vaikutusta omaan identiteettiini.

Olen saanut hiuksiani kasvatettua oman väriseksi hyvin, eripituiset suortuvat ovat pisimmillään solisluihin osuvia.

Nyt kerrottuani aikuistumisen kiistämättömistä merkeistä, olen saanut, hienovaraisia ja vähemmän hienovaraisia, ehdotuksia hiustenvärjäämisen aloittamisesta uudelleen.

En onneksi välittömältä lähipiiriltä, sentään.

Äänetön kapinallisuus alkaa nostaa päätään......

Jos en saa olla oma itseni, mitä minun sitten pitäisi olla?
Ja jos minun halutaan värjäävän hiukseni, niin saanko itse päättää edes värin?

Kapinallisuus kasvaa....

 Miten olisi tällainen?

  Tämä tummempi tosin miellyttäisi omaa silmää enemmän.....

 Rihannalla on minulle sopiva sävy. Tumma oliivi on lempparini vaatteissa, joten miksei myös päässä?

Kate Perry näyttää upealta tummassa myrkynvihreässä. Tahtoo.....

 Houkuttelevin vaihtoehto on kuitenkin harmaa.

 

 Sillä kun aikansa värjää tällaiseksi....

 

...on lopputulos kuin huomaamatta tällainen, eikä päätään tarvitse vaivata värjäyksen ulos kasvattamisella.

Saatan lähestyä keski-ikää, mutten silti aio näyttää elähtäneeltä.

Sopivatko shokkivärit muille kuin alle 25-vuotiaille?

Ja onko tämä kapinaa vai kitinää?

Ensi keskiviikkona menen paikalliseen ekokampaamoon syntymäpäivärestaurointiin. Äitini kustansi minulle leikkaus-hoitopaketin, ja ajattelin kysäistä samalla kampaajalta mielipidettä omista pohdinnoistani.

Kiinnostaisiko teitä kertomus käynnistäni?

Ikä ja sen oireet

Parin päivää sitten huomasin iltapesulla mielenkiintoisen jutun. Olin luullut saaneeni omanvärisiin hiuksiini aurinkoraitoja kesän paahteessa, mutta loisteputken valossa päälaella hohti kirkkaanhopeinen suortuva. Piti oikein mennä mieheltä hakemaan vertailevaa mielipidettä.

Totta se on, alan harmaantua. Haituvia on toistaiseksi vain 5-10, kerääntyneenä yhteen päälaella keskijakauksen molemmin puolin, mutta epäilen ohimoilla piilevän lisää, sekoittuneena vaaleanruskeisiin hiuksiini.

Ennenkuin jatkatte tätä pidemmälle, haluan varoittaa herkempiä. Edessä tulee kuvia meikittömästä minusta, mikä saattaa aiheuttaa vatsanväänteitä vaikutuksille alttiille katsojille.

Oikeastaan olen onnellinen. Menin jo 14-vuotiaana kevyesti täysikasvuisesta, ja jouduin Helsingissä asuessani kuljettamaan henkkareita mukanani, jotta saatoin todistaa lipuntarkastajille olevani alaikäinen. Sittemmin peilikuva jämähti paikoilleen, ja kalenteri jatkoi kulkuaan.

Minä joulukuussa 2002. Yökerho-olosuhteissä salama poltti naaman, mutta puuterin liikakäytölläkin oli osansa.

Parikymppisen minän kuva ei eroa nykyisestä kuin hiusten ja meikin osalta. Silmät ovat ehkä hiukan tummentuneet, sillä huonossa valossa kysyjä vastaa väriksi useammin ruskean kuin vihreän.
Poskien linjassa on ehkä aavistus pehmeyttä, mitä alipainoisella nuoremmalla minällä ei ollut.

Läppärillä otettu meikitön kuva vuodelta 2009

Mutta uurteita ei ole. Ei ryppyjä, poimuja, edes aavistuksia.

Kroppa on solakka, vaikkakin vatsalihasliikkeiden tarpeessa.

Hymy on yhä herkässä, ja silmät hymyilevät mukana. Silloinkaan ei juuri uurteita näy.

Aivan uudenuutta kuvaa en voi antaa, koska se paljonpuhuttu kameran piuha on taas kerran kerännyt kierteensä ja pinkonut piiloon. Harkitsen vakavasti avaimiin ja lompakoihin myytävän paikantimen kiinnittämistä mokomaan.
Korvikkeena saatte kuvat sarjasta, jonka otin Minnan meikkivoidevertailua varten.

Mustat silmänaluset ja pieni poskipäiden laskeutuminen pistää silmään, sillä kuvat on on otettu meikittömällä naamalla ja ilman hymyä, toisin kuin edelliset.

Aika hyvin naiselta, jonka kolmikymppiset ovat kaukana takana. Kuten Minnan sivuille vievän likin takaa huomaatte, ainoat kurttuni löytyvät toistaiseksi silmäluomista.

Mutta mitä minä ajan takaa tällä?

Kehuja nuorekkaasta ulkonäöstä?

Niitä on kiitos vain tullut jo tarpeeksi, etenkin valittaessani jouduttuani taas kaivamaan paperit kaupan kassalla.

Halua toimia auringon välttelyn tuoman nuorekkuuden puolestapuhujana?

Kilin kellit.

Mitä siis?

Kun tietäisi.

Nyky-yhteiskunnassa peräänkuulutetaan nuorekkuutta, vaikka mitä maksaisi.

Pitäisikö minun siis värjätä tukkani, ostaa ryppyvoiteita ja kaivaa korsetti kaapin perältä pitääkseni kynsin hampain kiinni nuoruuteni rippeitä ja estääkseni julkisivua näyttämästä elämänkokemustani.

En ole kertaakaan kärsinyt ikäkriisistä, murrosiän normaalia ikäkausitoimintaa lukuunottamatta.
Mutta nyt se  on iskenyt.

Onko minulla lupa näyttää ikäiseltäni, ja nauttia siitä?

Vai pitääkö minun sopeutua yhteiskunnan normeihin ja yrittää näyttää parikymppiseltä vielä seuraavat 10 vuotta?

Siinä vaiheessa kukaan ei kyllä usko tytärtäni omakseni.....
Tosin olen jo saanut oman osuuteni teiniäitihalveksunnasta. Vaikka olin vanhempi kuin keskimääräinen suomalainen esikoisensa synnyttäjä.

Vai näytänkö pitkää nenää kaikille, värjään loputkin hiukseni harmaiksi, meikkaan just niinkuin itse mieli tekee ja lähden kaupungille korsetissa ja korkkareissa jos siltä tuntuu?

Nih.

Villahäiden kuvia

Katsoin uteliaisuudesta, mitä googlen kuvahaku löytää villahäistä.

 Tällaisen voisin huolia itsellenikin :)

7 vuotta ilman kutinaa. :)

Hääpäivä

Tällä kertaa muistin hääpäivämme ajoissa.

Kätemme liitettiin yhteen Korian ns-talolla tasan seitsemän vuotta sitten. Tarkka kellonaika on aikojen saatossa unohtunut, mutta mitä väliä.

Lahjoja emme yleensä hanki. Kädestä suuhun elävillä ei rahaa isompiin juttuihin ole. Viime vuonna taidettiin tilata pitsat juhlan kunniaksi.

 

Mutta mitä väliä sillä on, elämän mittaisessa kumppanuudessa,

 7-vuotishääpäivää kutsutaan muuten villahääpäiväksi.

Taidan sen kunniaksi pistää taas yhdet sukat puikoille.

Laiskuudesta rankaistaan

Kävin eilen illalla ensimmäisellä lenkillä sitten juhannuksen jälkeisen viikon.
Tuntuu, kuin olisin laskenut liukumäkeä kerrostaloni portaat.

*au*

Menee vielä tovi, ennen kuin voin haastaa Jukka Viljasen.