IsaDora julkaisi Peel off-aluslakkansa, joka oli vastaus kaikkien glitterharakoiden toiveuniin: aluslakka, jolla sitkeimmätkin glitterlakat lähtevät kuin laastari polvesta. Sen kun vetäisee, enintään hieman rapsuttaa alkua. Valitettavasti allekirjoittanut ei ole Bernerin, tai minkään muunkaan firman yhteistyökumppani, ja niin ollen joudun turvautumaan omiin rahoihini tai mielikuvitukseeni saadakseni jotain testattavaa.
Blogissa prettypurplepolish neuvotaan tassusta pitäen, kuinka vesiliukoista liimaa käyttäen saa aikaan saman vaikutuksen kuin kaupalisilla peel off-lakoilla, joten eri keeper käteen ja testaamaan.
Otin levitysvaiheesta kuvia, mutta käsittelyvaiheessa onnistuin sössimään jotenkin ja kuvat ovat nyt hukassa. Ehkä ne löytyvät jostain koneeni uumenista, ehkä eivät. Käytännössä näky on kuitenkin sama kuin Pretty Purple Polishin sivuillakin: valkea, maitomainen massa, joka kuivuu värittömäksi pinnaksi.
En laittanut alle lainkaan värilakkaa, vaan päätin mennä pelkällä glitterillä. Sen verran epäilin toimivuutta, että kynsille päätyi pienihileiset versiot, jotka hätätilanteessa irtoaisivat hieman helpommin kuin isoglitteriset kumppaninsa.
Eli peukaloilla ja nimettömillä a-englandin Merlin, kolme kerrosta,
ja muilla kynsillä Mad as a Hatter OPIlta, kolme kerrosta myöskin.
Shine & Sparkling, vai mitä :)
Kaksi päivää lakkaamisen jälkeen kävimme typykän kanssa isovanhemmilla saunomassa, kun isäntä oli youtubettajien miitissä jossain päin pirkanmaata.
Olin varma, että saan sanoa soromnoo lakkauksilleni, mutta ainoa vaurio oli vasurin keskisormen pieni lohkeama:
Oletteko muuten panneet merkille, että glitterlakkoihin tarkentaminen on aivan p*seestä? Omien jalkojen kuvaaminenkin on helpompaa, näin satunnaisen neulebloggaajan mielestä.
Kaksi päivää myöhemmin lakat olivat olleet viisi päivää, ja mieli paloi lakanvaihtoon. Eli appelsiinipuutikku käyttöön, ja tämä oli lopputulos:
Alkutilanne
Missä se paljonpuhuttu, somasti yhtenä kappaleena lähtevä lakkaus on? Peukalo on puhdas, mutta se vaati hartiavoimia, ärräpäitä ja sitkeyttä, ja lopputuloksena on kasa silppua ja itkettävän näköinen kynnenpinta. Ainoa kohta, mistä lakkaus lähti nätisti, oli aivan tyvi. Mutta lakkauksilla on muutenkin taipunus lähteä kuoriutumaan siitä, joten ei tämä mikään poikkeus ole.
Tässä kohtaa laitoin veden valumaan, ja uitin sormiani kuuman veden alla.
Tämän verran sain irti appelsiinipuutikun avulla.
Tapahan tämäkin tietysti on päästä eroon kellastuneesta kynnenpinnasta, mutta mieluumin käytän kyllä bufferia.
Joten asetoni ja vanu kehiin.
Tämä menee ehdottomasti kastiin "Minä testaan, jotta teidän muiden ei tarvitse".
Netistä löytyvä todistusaineisto kertoo, että tämä toimii joillakin.
Olen kuitenkin tehnyt testin kuukauden sisällä kolmesti, vaihdellen liimakerroksen paksuutta, ja lopputulos on ollut aina sama.
Ehkä liima on ollut huonoa. Kuitenkin kyseessä on ollut avaamaton tuubi, joka on aistinvaraisessa tarkastelussa ollut aivan toimintakuntoista.
Olen testannut aluslakalla ja ilman. Ilman eroja.
Edes kuumalla vedellä liottaminen ei tehnyt vaikutusta, vaikka liiman pitäisi olla vesiliukoista.
Minä en tiedä, missä vika on, tai onko sellaista.
Varmaa on se, etten tee tätä enää koskaan.
Ja että ostan tammialesta pari purkkia Nail Envyä, ja yritän saada kärsineet kynteni takaisin entiseen kuntoon.
Keskisormen kynnestä lähti päälimmäinen kerros niin perusteellisesti, että voin kääntää kynnen rullalle.
Ei enää ikinä.
Joulupukki, jos pyydän oikein nätisti, saisitko jostain hankituksi minulle purkin-pari IsaDoran Peel Off-lakkaa?
Voi ei kynsiraasuja :( tämä tahtois ostaa IsaDoraa varastoon, kyllä se tarpeellinen tuote olisi :)
VastaaPoistaOh no! Se ei siis toiminutkaan. :( Damn!
VastaaPoistaNo ei toiminut... En ymmärrä, miten jotkut ovat saaneet sen todistetusti toimimaan. Tai sitten todisteita on peukaloitu :P
Poista