perjantai 29. marraskuuta 2013

Arvontavoitto testissä

Onnetar suosi ihan urakalla Gliz&Glamin arvonnassa, ja ihana Minna kävi tuomassa paketin ihan kotiovelle asti. Tavarat ovat jo sujuvasti löytäneet paikkansa ympäri kämppää, joten lainaan Minnan kuvaa. Saa haukkua, jos ei olisi saanut.
Eli tällaiset muuttivat tälle puolelle kaupunkia:


Ensimmäinen himotuksen aihe oli tietenkin puolen litran tonkka suorastaan kulttimaineista Lush´in Snow Fairya. Tuoksuu aivan Jelly Bean-hedelmäkarkeille :) Omaan makuuni hieman liian äkkimakea, en ole mikään suurensuuri makeiden tuoksujen ystävä, vaan mieltymys kallistuu enemmän sitrustuoksuihin ja aitoihin luonnontuoksuihin. Kuitenkaan ei kannata säikähtää, tälle löytyi perheestä eräs nimeltämainitsematon 6-vuotias joka rakastui suinpäin. Ja koska neidin edellinen, YR´n toffeeomenan tuoksuinen suihkari loppui juuri sopivasti, pääsi tämä saman tien hyvään käyttöön. Nappijuttu.

Muut sitten menivätkin suoraan mamin käyttöön.

Body Shopin suklaavartalovoille löytyi kaapistani sopivasti saman sarjan suihkugeeli, ja kunhan saan hyllyyn hiukan tilaa siirtyy saman valmistajan mansikka odottamaan kevättä ja tämä tilalle.

Opin käsivoide hupsahti olkalaukkuun odottamaan tarvetta. Ihana käsilaukkuystävällinen koko, tällaisia lisää eri valmistajille!

Muista tuotteista löytyykin sitten nassukuvia. Olkaa ystävällisiä, älkääkä välittäkö kuvien laadusta. En osaa muokata kuvia perusvärinsäätöjä lukuunottamatta, joten katsojaystävälliset blurraukset jäävät muille bloggaajille.

 Tässä kokonaiskuva uusilla tuotteilla. Vähän on valju naama ja peura ajovaloissa-ilme... 
Eli pohjalla normisetti Skin79 BB-voide ja LilyLolon mineraalipohja, jotka siis omasta pussista.
 Luomilla arvonnassa voitettu Kikon luomiväriduo, koko nimeltään Kiko Colour Sphere Duo Mat&Pearly Eyeshadow Ruthenium Gold/Wenge. Linkki heittää Kikon omille sivuille, voitte siellä käydä ihastelemassa. Ihana neutraali tummaruskea jonka parina somasti aaltoviivalla pakattu lämmin pronssikultainen sävy. Levittyi hyvin vaikka käytin epähienosti sormia sormia työvälineenä, eikä hiukan hileinen kulta varissut lainkaan huolimatta pohjustuksen puutteesta.

Kuva on vähän huono (ylläri) mutta levitin ruskeaa leveän rajauksen tapaan ripsirajaan ulkonurkasta sisäänpäin, ja kultaa kevyesti korostuksen tapaan päälle.
Nyt jälkikäteen kuvaa katsoessani voin sanoa olevani aika tyytyväinen tilanteeseen. 33-vuotiaana, kaikkea muuta kuin terveet elämäntavat omanneena ainoat naamasta löytyvät rypyt ovat silmäluomissa. Hyvä minä. Hyvä geenit :)

Toinen silmä. Olisin ehkä voinut käyttää ripsentaivuttajaa. Aika järkyttävät hämähäkinkoivet. Ja ei, en ole kalju ulkonurkasta. Jostain syystä silmäpoimu jatkuu kauemmas antaen kuvan puuttuvasta karvoituksesta. Ripsissä Make Up Storen ripsiväri, joka tuli Costume-lehden tilaajalahjana. Paras tähänastisista vesiliukoisista ripsareista, joita olen testannut. Kestää liikahtamatta jopa päiväunet, mutta irtoaa loistavasti vaikka pelkällä vedellä. Tätä pitää ostaa lisää.


Poskilla uusi rakkauteni, arvonnasta saatu Illamasqua Powder Blusher in S.O.P.H.I.E.
Olen käyttänyt huuto.netistä pyydystämääni Nars´in Orgasmia kuin timanttipölyä, mutta S.O.P.H.I.E on täydellinen seuraaja. Pigmenttiä on pelottavissa määrin, joten hyvin varovainen levitystapa on tarpeen. Onnistuin hankkimaan itselleni melkoiset pelleposket, mutta vanulaput ovat meikkajan vastine jeesusteipille. Kaiken ne pelastaa jne.

 
Seuraava kuvakavalkadi on paketin epätodennäköisimmin itselleni ostamasta tuotteesta. Mutta rakastuin suinpäin, minkä voi ehkä aavistaa kuvamäärästäkin. 
Minna sanoi tuotteen sävyssä raspberry olevan hänen uusi rakkautensa, ja tämä minulle päätynyt sävy papaya on aivan ihana. Yleensä vierastan Clarinsin tuotteita voimakkaiden tuoksujen vuoksi. En ole hajusteallergikko, mutta hajustan itseni mieluumin parfyymilla kuin eri tuotteilla. Mutta kun näin tämän peilistä ensi kerran, ei karkkimainen aromi haitannut pätkääkään. Itseasiassa unohdin sen täysin keskittyessäni pyydystämään kuviin pehmeästi hohtavaa persikkamaista sävyä.



 Alemmat kuvat luonnonvalossa. Kerrankin voi sanoa kellertävän keinovalon tekevän hyvää kuville.


Viimeisenä kuvakavalkadi marraskuun harvoin esiintyvästä valoilmiöstä, ja 
OPI Mauve-Lous Memories-lakasta. Tyvessä töpöteltynä A-Englandin Merlin. Kylmä violetinpinkki creme, jonka en olisi ikinä uskonut sopivan omaan lämminsävyiseen ihooni. Luomivärinä ei tämä sävy olisi ikinä toiminut minulla, mutta kynsissä katselin mielikseni melkein viikon verran.
Paljon puhutaan värisävyjen sopimisesta ihonsävyyn. Kynsissä asia ei lie niin nöpönuuka kuin kasvoissa, sillä kädet ovat yleensä hieman erisävyiset, ja vaatteet & korut vaikuttavat sävyyn enemmän kuin luomi-tai meikkipohjasävyissä. Se, mikä ei ikinä toimisi vaatteena, voi kynsissä olla suuri suosikki. Vai mitä sanotte suuren suosion saavuttaneista mutalakoista?


Nimettömän kärjessä näkyvä osuma ei ole epäluottamuslause lakan kestävyyttä kohtaan. Menin tyhmyyttäni kaivelemaan keittiön laatikoita ennen kuvaamista, eikä sitä olisi kestänyt vauriotta geelilakkakaan.

Mutta kiitos ja kumarrus, Minna. Ihana palkinto <3

2 kommenttia:

  1. Poskipunakuvan jälkeen ei ole tullut vahinkoa enter-näppäimen kanssa, vaan jostain syystä blogger päätti muuttaa tekstin näkymättömäksi. Joten saatte sen näkyviin maalaamalla. Jos joku keksii, miten asian saa korjattua, saa kertoa. olen kokeillut jo kaikkea, mikä itse keksin.

    VastaaPoista
  2. Kun kommentoit blogissani ja meillä on pikku jäbä nukkumassa ja iso neiti pelaa hetken Wiillä, niin muistin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja ottaa välilehdistä tämä sinun blogi esiin. :D Voi tätä mun muistia. Aina kun on hetki aikaa, niin kuumeisesti miettii, että mitä minun pitikään hoitaa?

    Meikkien sävyt näyttää natsaavan sinulle täydellisesti! <3 Oi, miten hyvältä tuo Papaya -kiilto näyttääkään sinulla. WAU!

    Uskon, että teillä on nuorempi lady rakastunut Snow Fairyyn. :D Meillä myös. Millalle pukki toi oman pienen pullon sitä, kun onhan se hienompaa käyttää omasta pienestä pullosta, kuin äidin isosta tonkasta. :D

    Kiva, että pidit palkinnosta ja Snow Fairyllekin löytyi sitten käyttäjä. :)

    VastaaPoista