Karppaajan elämää, päivä 1.

Eli elämä numero 374 taijotainsinnepäin alkoi tänään. Olen aiemminkin yrittänyt aloitella karppausta, huonolla motivaatiolla ja vielä huonommalla menestyksellä. Kärsin kovasta mahan turvotuksesta, kurinasta ja ihon epäpuhtauksista, joihin ei ole syytä löytynyt. Lisäksi olen heikkona irtokarkkeihin, ja voin vetää niitä kasakaupalla yhdellä kertaa. Lopputuloksena morkkis ja tolkuton, kipeä turvotus. Tunnetusti paras tapa riippuvuuksien parantamiseen on ns. kylmä kalkkuna, eli kerrasta poikki. Ongelmia vain tuottaa se, etten ole koskaan ollut mitenkään suuri lihan tai rasvaisen ruoan ystävä. Ja mitähän karppiruokavalioon kuuluu? No proteiinia ja rasvaahan siihen. Kuten useimmat tietänevät, karppaus ei ole vähäkalorinen ruokavalio, vaan hiilihydraateista yleensä saatavat kalorit otetaan rasvasta ja proteiinista. Kaikenlaiset kevyttuotteet ovat pannassa, ja käytetään mahdollisimman paljon puhtaita raaka-aineita. Eli ei eineksiä eikä margariineja.

Aamu alkoi kermakahvilla, keitetyllä kananmunalla ja kolmen munan munakkaalla. Jälkkäriksi pala leipäjuustoa ja munayliannoksen aiheuttamaan etomiseen puoli lasia makeuttamatonta mehukeittoa. Joka yleensä on ehdottomasti nounou, mutta neljä munaa yhteen putkeen ja äkillinen mielikuva kanansikiöistä olivat aiheuttaa pikapoistumisen wc´n puolelle... Eli ei ihan niitä parhaita alkuja.

Lounas pääsi karkaamaan välistä siivouspäivän huumassa, ja huomasin vasta neljän aikoihin, että jotain voisi syödäkin. Aika hyvin siis proteiinirasvamöykky piti nälkää. Leikkasin oltermannista kimpaleen nakerreltavaksi ensi hätään ja aloin kaivella jääkaappia. 200 grammaa paistettua jauhelihaa siirtyi tiskipöydälle odottamaan mikroon pääsyä ja pakkasesta vastaan tulleet parsakaalit hyppäsivät kiehumaan vesikattilalliseen. Kypsät kaalit puuhaarukalla mössöksi, herbamarea ja voita perään ja mikrosta tulleiden jauhelihojen päälle. Kylkeen tomaatti ja kymmenisen senttiä tuoretta kurkkua. Ja ääntä kohti. Nami.

Iltapalaa en tällä hetkellä ole vielä syönyt, mutta on pakko sanoa, ettei sellaista edes tee mieli. Tai syödähän toki tekisi mieli, keittiössä on kaksi tuoretta patonkia ja pussi uunituoreita karjalanpiirakoita, jotka houkuttelevat sulotuoksuillaan. Sylkirauhaset kramppaavat, mutta aion pysyä lujana. Yksinasuvana olisi helpompaa, jättäisi vain ostamatta kaiken ruokavalioon kuulumattoman. Mutta perheellisen pitää tehdä myönnytyksiä, niin pahalta kuin se tuntuukin itsekurin näkökulmasta.

Mutta se, mikä ei tapa, vahvistaa. Tai Duudsonien sanoin nostaa vakuutusmaksuja.

Ja siltävaralta, että joku meinaa mun nyt hankkivan itselleni verisuonitukoksen tai hengenvaarallisen ketoositilan, muistutan että ketoasidoosi on mahdollinen vain diabeetikoilla, ja sellainen en ole. Ketoosi on tavoitteena muutaman viikon ajaksi, sen jälkeen siirtyminen hallittuun hyväkarppaukseen eli ruokavalioon palaa kaurapuuro ja siivun verran ruisleipää päivässä. Tarkoitus on saada katkaistua sokeripossukierre, tasattua insuliinintuotanto joka aiheuttaa verensokerinvaihteluita jotka saavat ahmimaan ja voimaan huonosti sekä hävitettyä tolkuton mahan turvotus, joka saa jatkuvasti näyttämään siltä, kuin olisin raskaana. Ja jos pari kiloa läskiä muuttaa samalla osoitetta pois tästä ruhosta, en pane asiaa yhtään pahakseni.