Vuoden aikana valmistuneita töitä tuntuu olleen niin järkyttävän vähän, että suurin osa taitaa näkyä näissä kuvissa. Pitäisi varmaan alkaa kirjaamaan töitä jonnekin ylös. Huoh.
Mutta itseneulottuihin lahjuksiin.
Kolme paria merenkulkijoita. Ihana ohje :) Helppo, viehättävä ja sopiva seiskaveikalle. Ainoa miinus neulojan epämiehekkäästä värivalikoimasta kyseisestä langasta. Hyvin kyllä kelpasivat.
Mustat pitsisukat Ullan ohjeella, valitettavasti en tullut laittaneeksi ohjeen nimeä ylös enkä nyt saa aikaiseksi penko Ullakkoa oikean nimen löytämiseksi.
Viininpunaiset Fredrikat sirojalkaiselle tädilleni. Ihanaa, kun löytyi oikeasti kaunis malli naisillekin paksusta langasta.
Pitsisukat jalassa. Anteeksi kiemura kuva, oman jalan kuvaus on sanonko mistä.
Naispuolista serkkuani ja vanhempaa sisartani lahjoin lapaset+cousteaupipoyhdistelmillä.
Pikkusiskoni lähti joulun alla kolmen viikon reppureissulle pitkinpoikin Indonesiaa ja kaakkois-aasiaa, mutta ehti kuitenkin saada oman lahjasettinsä ennen lähtöään. Veikkaisin kuitenkin setin jääneen kotiin, reilun +30 lämpötiloissa nämä olisivat käyneet kidutuksesta. Eli siskon valitsemasta langasta polvipituiset sukat, panta ja kämmekkäät, joiden kaikkien palmikkokuvio Fredrika-sukista. Ihankuin olisi hiukan päässyt tulemaan neuroosinpoikanen kuvion suhteen?
Joulun jälkeen on valmistunut ystävälle myöhästyneeksi joululahjaksi vihreät Fredrikat, ja miehelleen samasta langasta Merenkulkijat. Oli jäänyt putki päälle hyvien mallien kanssa, joten mitä turhaan sitä katkaisemaan, vaikka joulu menikin jo?
Paketti on tosin odottanut eteisessä postiin vientiä jo jonkun aikaa napakan influenssa-aallon saatua perheemme otteeseensa. Paikallinen posti on nykyään sen verran kaukana, ettei sinne asti lähdetä haahuilemaan ilman joko tervettä kroppaa tai autoa. Kumpaakaan ei tällä hetkellä ole saatavissa valitettavasti. Joulukuun SNY-pakettikin nimittäin odottaa siellä noutajaansa virallisen Sny´ni tehtyä minulle oharit ja Emon lähetettyä minulle korvaavan paketin. Pipanat, tätä vauhtia paketti lähtee takaisin päin ennenkuin saan itseni siihen kuntoon että pääsen hakemaan sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti