lauantai 22. syyskuuta 2012

Paketteja ja pippaloita

Tolkuttoman hektisen työviikon aikana oli kotiimme päässyt kerääntymään useampikin paketti, joita ei ehtinyt avata illan aikana. Lopulta perjantai-iltana päätin ottaa sakset kauniiseen käteen, ja katsoa mitä meille oli kotiutunut.
Ensimmäinen paketti oli arpajaisvoitto Päämies-kaupasta.


Pöljä kuva kellahti kyljelleen, eikä suostu kääntymään. Mutta paketissa oli siis hirveän turkoosin silkkipaperikuohun seassa purkit tosivahvaa muotoilunestettä, joka todella saa tukan pysymään vaikka 90 asteen kulmassa. Testattu meinaan on. Lisäksi tuli ihastuksekseni iso purkki suihkutettavaa hiuspuuteria. Voiton ajankohta ei olisi parempi voinut olla, koska samaisen hiuspuuterin minikokoinen purkki päästi samana aamuna viimeisen pihauksensa. 

Toinen ilontuojapaketti oli syyskuun SNY-lahja. Pakkauksesta en huomannut ottaa kuvaa, mutta tässä teille sisältöä. Valitettavasti vain taas kumollaan oleva kuva...

Suloinen koirakortti, ihana puukissa jonka tytär risti samantien isomman samanlaisen pennuksi. Kaksi kerää oranssia Siljaa, kaksi kerää sinapinkeltaista Siljaa ja kaksi kerää tummanruskeaa Maijaa. Sukkia sukkia sukkia.... Nippu suloisia kukka-aiheisia silmukkamerkkejä ja iso pussi sirkusaakkosia, jotka menivät tasajakoon muun perheen kanssa. AIvan täydellinen paketti niin väreiltään kuin tarpeellisuudeltaankin. Äläkä Sny huoli väreistä, menivät aivan nappiin :)

Keskiviikkona tuli koko päivän vettä kuin sen paljonpuhutun Esterin... sieltä. Koko päivä käppäilty kumppareissa, joista pohjalliset unohtuivat jotiin, joten jalat hikosivat ja päkiät olivat rakoilla. Töissä mikään ei mennyt putkeen ensimmäisellä kerralla, ja tuleva työhaastattelukin painoi. Eli kauppaan. Kun jotkut ratkeavat ryyppäämään ja toiset tuhlaamaan, mie ostan lankoja. Ja kengät. Mutta ne mie oikeasti tarvitsin, en nimittäin ilkeä mennä työhaastatteluun runttusissa lenkkareissa, vaan matalakorkoisille, siisteille kävelykengille oli täyttöä kipeästi kaipaava kolo. Tosin popot menevät ensi viikolla suutarille, onnettoman liukkaat korkolaput näet on riskitekijä, vaikka vetelin niihin mattopuukolla koloja. Pelkäsin koko perjantain, että korot hajoavat juuri ennen haastattelua... Eli paikallisen Robin Hoodin tyhjennykseen. Tässä saalis.


Mustat nilkkurit, kosteusvoidetta (jota en olisi välttämättä tarvinnut, mutta kun sai eurolla purkki...), kolme kerää Sukkalankaa ja neljä kerää /veikkaa tarjouksesta. Vaalea turkoosi ei ole ihan mun värini, mutta siitä tuleekin vaaleahiuksiselle äidilleni jouluksi sukat.

Eilinen haastattelu meni hyvin, ja valinnasta tai sen puutteesta saan ilmoituksen ensi viikon alussa. Nyt keskityn taiteilemaan kynsiini elämäni ensimmäistä liukuvärjäystä ja valmistautumaan illan bileisiin.  Kaikki lukijat tervetulleita, minut löytää lipunmyynnistä. Saapi tulla moikkaamaan, vaikkei uskaltaisi sisään tullakaan.

5 kommenttia:

  1. Hienon paketin olet saanut!

    Ja mukava arpajaisvoitto ja mitä ihanuuksia olet hankkinut :).

    Täällä satoi myös keskiviikkona, mutta yltyi ihan mielettömästi, kun täti veti viimeisen henkäyksen <3.

    VastaaPoista
  2. Hei, hyvä että paketti löysi perille. Aloin jo vähän huolestua kun ei mitään kuulunut vaikka paketin lähetin jo viikko sitten. Kiva ku tykkäsit paketista ja väritkin osui kohdilleen. Hiukkasen pelkäsin että jos kisumisun häntä katkeaa mutta hellästi ovat pakettia kuljettaneet.
    Hauskaa syksynjatkoa toivottelee SNYsi

    VastaaPoista
  3. Olet saanut mukavia paketteja kaksin kappalein, tuo apajaisvoitto on ihana. Sny paketista paljastui kivan värisiä lankoja. Muutkin ostokset näytää hyvälle.

    VastaaPoista
  4. Oh, hiusmömmöt vaikuttavat lupaavilta, pitääpä harkita hankkimista! :)

    VastaaPoista
  5. Valtava määrä kaikkea ihanaa =) lahjat ja shoppailu piristävät aina.

    VastaaPoista