Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin pikapiipahduksella Veturin Kicksissä, eikä siitä reissusta ihan viidessä minuutissa selvitty, kuten kukin voi arvata. Olin kysellyt ostosehdotuksia muilta bloggaajilta, ja Viva la Divan ja Anastasia Beverly Hillsin seasta ehdottomaksi suosikiksi nousi Kicksin oman merkin siveltimienpuhdistussuihke.
Tämä alkoholipitoinen suihke on omiaan etenkin nestemäisten ja voidemaisten meikkien levitykseen käytettävien siveltimien pikapuhdistukseen. Meikkivoide on yksi pahimpia pöpönkerääjiä, ja nyt iho-ongelmien ja Roaccutankuurin vuoksi puhtaus on noussut tavallista tärkeämmäksi.
Meikkauksen jälkeen suihkaus tai pari siveltimeen, ja pyyhintä puhtaaseen nenäliinaan. Ja avot, taas on käyttökelpoinen. On vain muistettava, että voimakkaan alkoholipitoisuutensa vuoksi tämä on parempi synteettisille siveltimille, sillä aito karva saattaa kuivua liikaa, katkeilla ja alkaa harottaa. Mutta nestemäiset tuotteet leviävät paremmin tekokuituharjaksilla, joten omassa käytössäni ei tuskin pahoja mokia käy.
Beautyblenderini vetelee viimeisiään, joten hyllystä tarttui mukaan myös paikan oman merkin nude meikkimuna. Testannut en vielä ole, enkä löytänyt arvosteluja. Saas kattoo, tuliko hitti vai huti.
Värikosmetiikan suhteen iski valinnanvaikeus.
Olis halunnut tuon, tuon, tuon, lottovoiton ja tuon tuolta reunasta.
Mutta jälkikasvu halusi kotiin ja syömään.
Joten suunnistin kassalle.
Hiuskoristehyllynkohdalla tuli kuitenkin pieni takapakki.
Koukusta roikkui joustavia hiuspantoja, ja hopeisilla helmikuvioilla koristeltu kaunokainen ei päästänyt minua ohitseen. Maksoi tuplasti sen mitä muut ostokseni, mutta on se nätti, vai mitä sanotte?
Vielä kun löytyisi samanlainen pronssisena....
Aivan ihana hiuspanta, sopii tosi kauniisti huivin kanssa. :)
VastaaPoistaSe on. Pidän sitä päässäni tälläkin hetkellä, typykän vanhempainillassa. Todella asiaankuuluvaa, aiheena mediakasvatus ja äiti somessa...
PoistaNo on kyllä kaunis toi panta ja samaa mieltä Jonnan kanssa, sopii tosi hyvin huiviin yhdistettynä!
VastaaPoistaDo this hack to drop 2lb of fat in 8 hours
VastaaPoistaWell over 160k men and women are using a easy and SECRET "water hack" to burn 1-2 lbs each and every night while they sleep.
It is scientific and it works on everybody.
This is how to do it yourself:
1) Go grab a clear glass and fill it half the way
2) Then follow this crazy HACK
and you'll become 1-2 lbs skinnier the very next day!