sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Possunassu

Kun kerran Virve niin sitten minäkin. Vitsi, Ostolakossa-blogi on oikea pankkitilin surma ja aasialaisen kosmetiikan fanille loppumattomalta tuntuva ideoiden lähde, kiitos kirjoittajansa kolmen viikon Tokion reissun. Liki joka postaus saa hingun hankkia saman tuotteen itselleen. Tähän mennessä mulle on päätynyt tämän sikamakeen naamion lisäksi nämä silmänalusnaamiot, useampi satsi My Beauty Diaryn kangasnaamioita, Pixiä, Diorin viisikoita, siveltimiä, ties mitä kaikkea. Argh. Ja jee!

Mutta asiaan. Virven nimeä napsauttamalla pääsee neidin postaukseen tästä samaisesta, kuplivasta naamiosta.



Kyllä, tämä kuplii.


Ja poreilee.


Ja kutittaa aivan järkyttävästi.


Ja saa aikaan mielenkiintoisia tilanteita perheellisen elämässä.

"Böö"

Leikkauksen ja e-pillereiden lopetuksen jälkeen minuun iski aikuisiän akne, joka tuppaa tekemään etenkin leuan alueelle runsaasti ihonalaisia möykkyjä. Huomasin tätä naamiota käytettyäni seuraavana aamuna useamman möykyn siirtyneen ihon pintaan, jolloin sen sai tyhjennettyä ja desinfioitua. Eli vaikka en suoranaista puhdistavaa efektiä huomannutkaan, ei ilman vaikutusta jääty.

Tuote ei ole vanukasmaisen koostumuksensa vuoksi älyttömän riittoisa, ohutta kerrosta on vaikea saada levitettyä. Mutta efekti on niin hilpeä, että eiköhän tämä tule käytettyä.
Viimeistään halloweeninä kun tytär kutsuu kavereita yökylään.
Mutahirviöiden yötä odottaessa...

2 kommenttia: