keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kuulumisia

Kävin aamusella lääkärissä.
Vatsavaivat ja omituiset ihottumat ovat alkaneet vaivata niin pahasti, että mun kaltainen neulakammoinenkin uskaltautuu terveyskeskukseen.
 Lopputuloksena aanelosen verran listaa perjantaiselle labrakäynnille.
Onneksi sentään saa syödä ensin.
Laajat allergiatestit, ja keliakiatestit taas kerran.
Äitini sai keliakiadiagnoosin vajaa 30 vuotta sitten, sisareni kuuli oman tuomionsa viime kesänä. Joten en ylläty jos tulos on positiivinen.
Selkeästi vehnän syönti pahentaa vatsaoireita, ja käteen maaliskuun alussa ilmestynyt sitkeä vuoroin märkivä, vuoroin kuivuva ihottuma ilmoitti itsestään heti sen jälkeen, kun oli syöty kahdet synttärit putkeen.
Lakritsaa vain tulee ikävä. Äitini suri eniten pullan puutetta, sisareni taas oluenjuonnin lopettamista. Hän ei ole mikään alkoholisti, mutta harmitus olisi minullakin kova, jos punaviini kiellettäisiin jostain syystä kokonaan. Se vain on se maku....

Huomisaamu alkaa yhdeksältä matkalla Helsinkiin. Ensin piipahdus isomummilla ja sisarella (sillä toisella), ja sitten Ikeaan. Ostoslista on tulostettu, ja kämpän irtaimiston roudaus alkaa kunhan isäntä kotiutuu kaupasta.
Uusi sohva ylimääräisillä päällisillä,
vaatekaappi,
 
sängynpääty,
 
seinähyllyjä typykän huoneeseen,
 
laattoja parvekkeelle,
 kolme isompaa ja yksi pienempi kirjahylly ja


 helmereitä työtason alle ihan omaksi työpöydäkseni.







Loppuviikko meneekin sitten kasaamisen ja sijoittelun merkeissä. Muutimme tähän asuntoon viime elokuussa, ja yhä makkarimme nurkassa nököttää toistakymmentä banaanilaatikollista kirjoja. Ja  tietenkin siellä ovat aina ne, jotka haluaisi lukea justnytheti. Makkarin yhdelle seinälle sijoittuvatkin tulevaisuudessa kaksi valkoista Billy-hyllyä sekä vaatekaappi, joka on susiruma, mutta saa pintaansa sisustustarran/d-fix-kalvoa/jotainmuuta heti kun keksin mitä. Herääminen kello viideltä siihen, että mies kompastuu vaatehuoneessa pölynimuriin ei kuulu suosikkeihini, joten kamat on parempi siirtää makuuhuoneeseen ennenkuin joko pölkkäri, perhesopu tai miehen varpaat sanovat sopimuksen irti.
Ja samaisen huoneen toiselle sivulle tulevat helmerit ja vanhempien varastosta bongattu liimapuulevy. Mie saan lopultakin tietokone/meikkauspöydän!!!
Tähän asti läppäriä on käytetty olohuoneen sohvalla istuen, meikit taas ovat erinäisissä nyssyköissä tai levällään eteisen peilipöydällä.

Ei voi sanoa muuta, kuin että onneksi pidän huonekalujen kasaamisesta.

Ja sitten joskus tällainen....
...sisältöineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti