Ikä ja sen oireet

Parin päivää sitten huomasin iltapesulla mielenkiintoisen jutun. Olin luullut saaneeni omanvärisiin hiuksiini aurinkoraitoja kesän paahteessa, mutta loisteputken valossa päälaella hohti kirkkaanhopeinen suortuva. Piti oikein mennä mieheltä hakemaan vertailevaa mielipidettä.

Totta se on, alan harmaantua. Haituvia on toistaiseksi vain 5-10, kerääntyneenä yhteen päälaella keskijakauksen molemmin puolin, mutta epäilen ohimoilla piilevän lisää, sekoittuneena vaaleanruskeisiin hiuksiini.

Ennenkuin jatkatte tätä pidemmälle, haluan varoittaa herkempiä. Edessä tulee kuvia meikittömästä minusta, mikä saattaa aiheuttaa vatsanväänteitä vaikutuksille alttiille katsojille.

Oikeastaan olen onnellinen. Menin jo 14-vuotiaana kevyesti täysikasvuisesta, ja jouduin Helsingissä asuessani kuljettamaan henkkareita mukanani, jotta saatoin todistaa lipuntarkastajille olevani alaikäinen. Sittemmin peilikuva jämähti paikoilleen, ja kalenteri jatkoi kulkuaan.

Minä joulukuussa 2002. Yökerho-olosuhteissä salama poltti naaman, mutta puuterin liikakäytölläkin oli osansa.

Parikymppisen minän kuva ei eroa nykyisestä kuin hiusten ja meikin osalta. Silmät ovat ehkä hiukan tummentuneet, sillä huonossa valossa kysyjä vastaa väriksi useammin ruskean kuin vihreän.
Poskien linjassa on ehkä aavistus pehmeyttä, mitä alipainoisella nuoremmalla minällä ei ollut.

Läppärillä otettu meikitön kuva vuodelta 2009

Mutta uurteita ei ole. Ei ryppyjä, poimuja, edes aavistuksia.

Kroppa on solakka, vaikkakin vatsalihasliikkeiden tarpeessa.

Hymy on yhä herkässä, ja silmät hymyilevät mukana. Silloinkaan ei juuri uurteita näy.

Aivan uudenuutta kuvaa en voi antaa, koska se paljonpuhuttu kameran piuha on taas kerran kerännyt kierteensä ja pinkonut piiloon. Harkitsen vakavasti avaimiin ja lompakoihin myytävän paikantimen kiinnittämistä mokomaan.
Korvikkeena saatte kuvat sarjasta, jonka otin Minnan meikkivoidevertailua varten.

Mustat silmänaluset ja pieni poskipäiden laskeutuminen pistää silmään, sillä kuvat on on otettu meikittömällä naamalla ja ilman hymyä, toisin kuin edelliset.

Aika hyvin naiselta, jonka kolmikymppiset ovat kaukana takana. Kuten Minnan sivuille vievän likin takaa huomaatte, ainoat kurttuni löytyvät toistaiseksi silmäluomista.

Mutta mitä minä ajan takaa tällä?

Kehuja nuorekkaasta ulkonäöstä?

Niitä on kiitos vain tullut jo tarpeeksi, etenkin valittaessani jouduttuani taas kaivamaan paperit kaupan kassalla.

Halua toimia auringon välttelyn tuoman nuorekkuuden puolestapuhujana?

Kilin kellit.

Mitä siis?

Kun tietäisi.

Nyky-yhteiskunnassa peräänkuulutetaan nuorekkuutta, vaikka mitä maksaisi.

Pitäisikö minun siis värjätä tukkani, ostaa ryppyvoiteita ja kaivaa korsetti kaapin perältä pitääkseni kynsin hampain kiinni nuoruuteni rippeitä ja estääkseni julkisivua näyttämästä elämänkokemustani.

En ole kertaakaan kärsinyt ikäkriisistä, murrosiän normaalia ikäkausitoimintaa lukuunottamatta.
Mutta nyt se  on iskenyt.

Onko minulla lupa näyttää ikäiseltäni, ja nauttia siitä?

Vai pitääkö minun sopeutua yhteiskunnan normeihin ja yrittää näyttää parikymppiseltä vielä seuraavat 10 vuotta?

Siinä vaiheessa kukaan ei kyllä usko tytärtäni omakseni.....
Tosin olen jo saanut oman osuuteni teiniäitihalveksunnasta. Vaikka olin vanhempi kuin keskimääräinen suomalainen esikoisensa synnyttäjä.

Vai näytänkö pitkää nenää kaikille, värjään loputkin hiukseni harmaiksi, meikkaan just niinkuin itse mieli tekee ja lähden kaupungille korsetissa ja korkkareissa jos siltä tuntuu?

Nih.