Blogin pitämiseen pätee näemmä sama logiikka kuin hevosella ratsastamiseen. Jos putoat, nouse takaisin, tai kynnys uudelleen yrittämiseen kasvaa liian suureksi. Vähät siitä, että molemmissa tapauksissa kynnys (tai muuri) on puhtaasti henkinen. Nyt on metafyysinen selkäännousu suoritettu (tai ainakin kunhan saan painettua Julkaise-nappia), ja toiveet uudelleenaktivoitumisesta ovat korkealla.
En tauosta huolimatta tunnu keksivän mitään kunnollista aihetta, joten otetaan vanha kunnon lotd käyttöön. Kamera on paikassa jemma, joten kuvat ovat laatua webbikamera.
Illan aiheena näin tuhoan tukkani.
Vai mitä sanotte alkutilanteesta vuosi sitten:
Sitten sain kuolleenasyntyneen idean hankkia itselleni valkea, "Daenerys"-tukka. Okei, se näytti hyvältä, vai mitä? Loistava tapa näyttää ruskettuneelta: vaalenna tukka ihoa vaaleammaksi :)
Valitettavasti rakennepaikkaavista ja öljymuhitteluista huolimatta heräsin eräänä aamuna huomaamaan, että pääni oli täynnä jotain, joka etäisesti muistutti karstaa kaipaavaa suomenlampaan selkähaituvaa. Kevyesti vetämällä sormiin jäi tuppo krepatulta näyttävää hahtuvaa, joka katkesi kohti puhaltaessa. Joten leikkuri kauniisti omaan käteen (koska omakampaaja oli vakavasti ylityöllistetty), kylppärin peilikaapin kaksipuoliset ovet hyötykäyttöön ja töpseli seinään.
Tässä kuvassa (otettu noin 30s sitten...)pehko on kasvanut jo kuukauden päivät. Minun harmikseni ja ympäristön suureksi huviksi pääni on päättänyt omaksua normaaliksi olotilakseen erittäin epähiusmaisen vertikaalisen kasvutavan. Pidemmällä mallilla ei mikään hullumpi juttu jos karva kasvaa irti ihosta, mutta näette itsekin mikä on ulkomuoto alle kolmen tuuman tukalla.
Maanantain työhaastatteluun käytin melko runsaskätisesti kaapin perukoilta löytynyttä hair glue-nimellä itseään mainostanutta tököttiä. Kyseessä olivat purkinpohjat, ja pakkaus päätyi roskiin joten ei siitä sen enempää. Päälle kasa hiuslakkaa, ja odotukset suht´siistin ulkomuodon säilymiseen olivat suuret, huolimatta kosteasta syyssäästä.
No okei, tulin haastatteluun melkein vartin myöhässä. Johtuen parista työmaakoneesta, lounastaukolaisten liikenteestä ja Kouvolan asemakaavasta. Tukka kuitenkin oli hyvin. Siinä vaiheessa. Puoli tuntia myöhemmin lähdin toimistosta, ja vilkaisin peilikuvaani lasioven heijastuksesta. Keskellä päätäni, jakauksen vieressä sojotti oikein söpö ja pirteä tilhi-töyhtö mallia alla.
Ei mitään hajua, missä vaiheessa se oli ilmestynyt. Kemiallisten aineiden määrä päässäni oli sitä luokkaa, että olisi vähintään pitänyt kuulua sarjakuvamainen "pojoing"-ääni kovetettujen kiehkuroiden kohotessa. Tai ehkä kauhuelokuviin kuuluva narisevan saranan sävel. Ei voi tietää... No, minulla on perjantaihin asti aikaa miettiä, vaikuttiko työpaikan saantiin enemmän olosuhteet vai anatomia. Ja jos soittoa ei kuulu silloinkaan, asia jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.
Mutta soittoa odotellessa.
Ja miettiessä, onko mulla enää yhtään lukijaa......
Anyway, hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti