Neuletöitä on kuitenkin tipahdellut puikoilta tasaiseen tahtiin.
Tässä kuvaa 7veljestä-setistä. Ostin Neulomokaverilta kasan sukkalankoja, ja joukossa oli kaksi kerää tumman viininpunaista seiskaveikkaa, jotka kiljuivat halusta päästä syksysetiksi. Valitettavasti myssy venähti, ja odottaakin nyt pääsyä pyykkikoneeseen toiveena kutistua ihmisen mittoihin. Tämänhetkisestä koosta johtuen mallina toimii tyttären pehmoberhandilainen, joka mittakaavan puutteessa kerrottakoon olevan hiukan yli metrin korkuinen.
Kuten huomaatte, myssy on mallia tarjotin. |
Joku on varmaan joskus maininnut, miten vaikeaa omien jalkojen kuvaaminen on. Argh.
Mallineule on muuten Ullasta 01/11, malli Rakkaudella sinun.
Puikoille on näiden jälkeen päässyt kasa tummanpunaista Dropsin Limaa, joka muotoutuu kovaa vauhtia tällaiseksi.
Lisäksi vaatehuoneessa odottaa satsit mustaa ja keltaista lankaa, jotka muuttuvat isoina kahdeksi kappaleeksi tätä. Mulla on ollut ikuinen tarve mustalle hienommalle neuletakille, joka ei ole reikäinen, ja joka on tarpeeksi katu-uskottava toimiakseen mustan sametin kanssa. Ja tuo on niin kaunis malli, että kehtaa kyllä neuloa kahteen otteeseen.
Pari viikkoa sitten palkitsin itseni vaikean kokeen läpäisystä kahdella kerällä unelman pehmeää Kitten Mohairia herkullisen puolukanpunaisessa sävyssä. Niinhän se kävi, että nälkä kasvoi syödessä eikä kaksi kerää riittänyt mihinkään. Puikoilla on näet n.180s muotoutumassa putkihuiviksi, jonka päät aion ommella yhteen tuubihuiviksi, joka leveytensä puolesta peittää pään ja kaulan kuin tummanpunainen pilvi. Tänään tuli kuukauden rahat lisättynä opiskelulisillä, ja pakollisten laskujen jälkeen jäi sen verran tuohta taskun pohjalle, että taidan lampsia Ansuun ja täydentää varastoa.
Perheasioista sen verran, että odotettavissa on yksinhuoltajaviikko. Isäntä lähtee Jos Metsään Haluat Mennä Nyt... - postauksessa nähdyn karvanaamakomppanian kanssa studioon viikoksi, ja minä jään pitämään kotirintamaa kuosissa. Onneksi mummon pieni sininen Opel muutti meille vanhempieni mökkireissun ajaksi, joten kulkuyhteysongelmat on ratkaistu ainakin ensi keskiviikkoon asti.
Mutta tämä täti suksii siivoamaan vaatehuonetta. On aika siirtää kesämekot takariviin, villapaidat etualalle ja käyttämättä jääneet kuteet muovikasseihin ja UFFin laatikoihin.
Kaunis setti! Harmi että myssy venähti. Mielenkiinnolla odotan, saatko sen kutistettua pesukoneessa. =)
VastaaPoistaHei, tosi kaunis neulesetti, ihana toi sydänpalmikko! Tarviikin kokeilla itekkin vaikka joululahjoihin sitä. Minä täällä kasailen ensimmäistä pakettiasi, toivottavasti osun oikeaan värien suhteen.
VastaaPoistaHauskaa syksyä toivottelee Salainen ystäväsi