Sukkia kansilla

Järjestin eilen käsityökirjani paremmin näkyville, ja ehkä sitä kautta useammin käsille. Aikaisemmin opukset ovat nököttäneet mieheni työpisteen rajaavan tilanjakajakirjahyllyn alemmilla osilla, tietenkin jääden pois näkyvistä kitaroiden ja muiden kielisoittimien taakse. Nyt sinne saivat muuttaa puutarha- ja kasvikirjani. Tässä asunnossa on vain kämäinen eteläparveke, jonka mini-ilmastossa pärjää vain zen-henkinen kivipuutarha. Mikäjottei sekin silmääni miellyttäisi, mutta vilkkaan 5-vuotiaan kanssa se ei ehkä ole se käytännöllisin vaihtoehto.
Eli kirjat pois kiusaamasta mieltä ja toiset esille.
Ajattelin huvikseni tehdä sarjan postauksia omistamistani käsityökirjoista, ja aloitan sukkakirjoilla. Kuuluvat siis tietenkin neulekirjoihin, mutta neulekirjoja on niin monta, että jonkinlainen jako sisällön suhteen on pakko saada aikaan.

Pino pötköllään.

Tämä ei ole oikeastaan sukkakirja, ainakaan minulle, vaan mallineulekirja joka on oivallinen mm. sukkien tekoon. Toimii myös lapasien, pipojen ja puseroiden teon inspiraationlähteeksi.

Kuten huomaatte, opus on täynnä kahdella värillä tehtyjä mallikuvioita. Vakaassa aikomuksesssa on treenata kirjoneuleiden teko siihen pisteeseen, etteivät nurjan puolen langanjuoksut enää kiristä. Saas kattoo, millon saan aikaiseksi...

Takakansi.

 Ensimmäinen ihan oikea sukkakirjani. Siis ihan vain ja ainoastaan sukkakirja. Suuri aikomukseni oli väsätä ensimmäisen vuoden aikana yksi pari jokaista mallia, mutta hankkimisesta on nyt ... ööö.... pari vuotta, ja olen saanut aikaiseksi vain kirjan kaksi ensimmäistä paria. Mallit Glynis ja Eunice.

Sitten tämä, melko uusi hankinta, jonka tulin ostaneeksi melkein pelkästään laskukaavion takia. Eli se ikuisuuskysymys: jos aloitat sukat kärjestä, missä kohtaa kiilan levennykset on aloitettava?

Ennen kirjan hankintaa neulomistani kolmista "varpaista varteen"-sukista jok´ikinen on tehty mallilla *neulo, sovita, pura, arvioi* toista *-* tarpeeksi monta kertaa. Menee vielä, kun neuloo oman jalkansa kokoista, mutta auta emonen lahjasukkien kanssa. Hermojenmenetys ja langan kiristys. Stressitasoa alentavan vaikutuksensa ansiosta ehdottomasti hintansa arvoinen, vaikken koskaan tulisikaan opetelleeksi sukkien neulomista pyöröpuikolla pari kerrallaan, mikä on kirjan kantava pääteema. Minä jaan lankakerän mieluumin puoliksi ja kilkuttelen vanhanaikaisesti viidellä puikolla. Tosin pyöröpuikko ei käsilaukkukutimessa varmaan irtoaisi yhtä helposti kuin sukkapuikot... *Hmm*

Tässä uusin hankintani. *rakkaus*. Niin kauniita, niin haastavia. Pitäisi vain saada itseään niskasta kiinni ja ruveta tekemään niitä sukkia. Valittelin mammuttitautiani jokunen postaus sitten. Sukat vain tuntuvat liian pieniltä töiltä. Ja sitten, kun niihin haluaa haastetta, ne ufoutuvat. Ongelma on selkeästi korvien välissä, ei taidoissa.

Asiasta kukkaruukkuun. Voitin Seija-mummin piffissä Neulomossa, ja paketti kopsahti alkuviikosta postiluukusta.

Tämä ihana kortti matkasi jo Kotkan Rauhalaan serkulleni, joka valmistui laivatarjoilijaksi. Oli vain yksin kertaisesti niin sopiva. Mukanaan sinikirjavasta ja mustasta Ticoticosta  raidoitetut sukat, jotka vilahtivat aiemmassa, sinisessä postauksessa.

Tässä paketti kokonaisuudessaan. Tuo nallekassi on aivan ihana, typykkä halusi omia sen samantien, mutta äiti oli tylsä ja ilmoitti, että siitä tulee uusi kirjastokassi.